The Reconnection®Reconnective healing® ja The Reconnection® ovat eri asioita. Reconnection suoritetaan tietyn kaavan mukaisesti ja sen kautta jälleenyhdistyminen ’uusiin aksiotonaalisiin linjoihin’ on mahdollista. Nämä linjat ovat osa ’ajatonta älykkyyden verkkoa, jonka kautta ihmiskehon uudistumistoimintoihin tarvittava perusenergia saadaan’. Evoluution myötä ihmisen meridiaanilinjat tai akupunktiolinjat ovat tuosta verkosta irronneet. Jälleenyhdistyminen mahdollistaa uusien värähtelytasojen ja taajuuksien tuomisen parantamiseen ja henkilön yksilölllisen kehityksen muutokseen. Reconnection tuo takaisin ja aktivoi nämä linjat, jolloin tapahtuu ’energian, valon ja informaation’ vaihtoa. Prosessi voi selkeyttää henkilöä löytämään elämänsä tarkoituksen ja suunnan, joten sessioiden jälkeiset 6 – 12 kk tuovat usein kehitystä ja muutosta aina kunkin elämäntilanteen mukaan. Sessioita on kaksi kestoltaan 45 min. 1 tuntiin ja ne on tarkoitus tehdä peräkkäisinä päivinä. Sessiossa asiakas on hoitopöydällä vaatteet päällä selällään ja rentoutuu tai voi jopa hetkellisesti nukahtaa. Session aikana ei kosketeta, mutta silti session voi aistia ja tuntemukset sekä kokemukset ovat yksilöllisiä ja vaihtelevia. Monet ovat kokeneet sessioissa ’autuaallista rentoutunutta hyvänolontunnetta ja rakkaudellista ilon tunnetta kuin myös jännitystilan laukeamista. Samoin toinen sessio on voinut tuntemuksiltaan olla täysin erilainen kuin ensimmäinen. Lisätietoa Reconnection sessiosta www.TheReconnection.com |